29 viikkoa reissua takana, seuraavaksi suuntana koti!

Matka Tiomanilta Perhentianille ei sujunutkaan niin hyvin kuin luultiin. Tein edellisen postauksen kiireessa ja suuntasin pankkiautomaatille, koska luulimme bussin lahtevan klo 21. Kortti jai jumiin koneeseen ja luultiin jo, etta joudutaan viettamaan Mersingissa muutama lisapaiva kortin takia. Kone kuitenkin sylkaisi visani ulos kuin ihmeen kaupalla ja ehdittiin yhdeksaksi bussiasemalle. Muut Perhentianille suunnanneet turret olivat valinneet Mersing-Kuala Terengganu-Kuala Besut-Perhentian-reitin, mutta me paatettiin menna bussilla suoraan Kuala Besutiin. Reilun tunnin odottelun jalkeen meille ilmoitettiin, ettei bussia tule. Se oli hajonnut jo ennen kuin ehdittiin hypata kyytiin. Transnasional-yhtiota ei kannata missaan nimessa kayttaa, mikali Malesiassa aikoo matkustaa bussilla. Meilla hajosi bussi kaksi kertaa jo matkalla Kuoliksesta Tiomanille. Paadyimme sitten samalle reitille kuin muut turistit ja saavuimme perille Perhentianille noin 14 tunnin matkan jalkeen.

Tuomas oli jostain lukenut, etta Perhentianilla majapaikat menevat kasista hetkessa. Vaikka tiesimme taman, paadyimme silti ekaksi yoksi paskaan majapaikkaan. Hintataso oli yllattavan korkea ja luulimme, etta meilla on varaa ac-mokkiin. Seuraavana paivana paastiin kuitenkin muuttamaan hienoon merinakoalamokkiin, joka oli suht uusi. Hyvasta majapaikasta huolimatta fiilikset oli vahan maassa, koska Jaakko sairastui melkein 39 asteen kuumeeseen. Eka viikko menikin siina, etta mina ja Tuomas makoiltiin pari tuntia paivassa rannalla ja roudattiin ruokaa ja juomaa Jaakolle mokkiin. Onneksi meilla oli reilusti aikaa olla Perhentianilla. Ekan viikon jalkeen paastiin viettamaan kunnon rantapaivia koko porukalla. Parina iltana istuttiin rantabaareissa ja yhtena yona paadyttiin Tuomaksen kanssa paikallisille jatkoillekin.

Perhentianilla ei ollut apinoita eika jattivaraaneja, mutta veden pinnan alapuolella nakymat olivat upeat. Kaytiin Tuomaksen kanssa kahdestaan snorklausretkella, kun Jaakko sairastui tokalla viikolla uudestaan kuumeeseen. Retkella nahtiin hyvan kokoisia haita, kilppareita ja taas monia nemoperheita. Ma innostuin kuvailemaan makeita simpukoita ja loysin vihdoin sinisen mini-joulukuusenkin (joillekin taa ehka sanoo jotain). Oli siis kaikenkaikkiaan hienot vedet. Rannassa hiekka oli valkoista ja monet firmat tarjosivat aurinkovarjoja vuokralle. Long beach -ranta oli hieman kehittyneempi kuin Salang Tiomanilla, mutta erona oli se, etta suurin osa porukasta oli nuoria Perhentianilla. Viihdyttiin siella oikein hyvin ja kaksikaan viikkoa ei tuntunut riittavan, kun tiesi kotimatkan olevan ovella.

Eilen lahdettiin paratiisista koti Kuolista ja tallakaan kertaa ei valtytty ongelmilta. Kuultiin Kuala Besutissa, etta juna oli makuupaikkojen osalta loppuunmyyty. Loydettiin Besutista yksi bussi Kuolikseen, jossa oli 7 paikkaa jaljella, mutta ajateltiin lahtea silti tunnin taksimatkan paahan juna-asemalle kyselemaan junalippuja. Asemalla kuultiin, etta myos istumapaikat oli loppuunmyyty, eli junamatka jai tekematta. Siella Tanah Merah -nimisessa tuppukylassa loydettiin onneksi avuliaita ihmisia, jotka veivat meidat bussiasemalle ja saatiin liput yobussiin. Se olikin ensimmainen onnistunut bussimatka, silla menopeli pysyi ehjana ja oltiin ajallaan perilla, aamuviidelta.

Nyt ollaan Kuoliksessa ja odotellaan, etta vanhan tutun Grocer's Innin huone vapautuu meidan aamutorkkuja varten. Sitten on luvassa viimeinen lomapaiva Malesiassa ja huomenna suunnataan kohti Lontoota. Kotona olisi tarkoitus olla torstaina klo 2010, mikali Blue1 on aikataulussa. Kettu kuittaa, kiitos ja nakemiin :)